Vuonna 1934 Citroënin insinöörityön ohjaksiin astui Pierre-Jules Boulanger – mies, jolla oli selkeä visio: luoda kansanauto, joka olisi yksinkertainen, edullinen, maastokelpoinen ja ennen kaikkea hyödyllinen. Ei mitään turhaa krominkiiltoa, vaan kulkupeli, joka korvaisi hevosen ja kärryn ranskalaisilla maaseututeillä.
Syksyllä 1935, ennen toisen maailmansodan alkua, käynnistyi Citroën 2CV:n suunnittelu. Tavoitteena oli tarjota maanviljelijöille ja perheille kulkuväline, joka kulkisi mutkattomasti pellolta torille – ja takaisin.
Boulangerin ohje insinööreille oli yhtä käytännöllinen kuin runollinen: "Suunnitelkaa auto, johon mahtuu kaksi henkeä ja 50 kiloa perunoita. Sen pitää kulkea 60 kilometriä tunnissa ja kuluttaa alle kolme litraa sadalla."
Mutta se ei ollut vielä kaikki. Jousituksen tuli olla niin pehmeä, että kynnetyn pellon ylitys ei rikkoisi koriin asetettuja kananmunia. Tämä ei ollut pelkkä metafora – se oli konkreettinen testivaatimus.
Myöhemmin vaatimuksiin lisättiin, että autoa "pitäisi voida ajaa silinterihattu päässä", ja näin ollen kattoa korotettiin. Koska ranskalaisessa autossa pitää voida ajaa tyylillä– vaikka perunat kyydissä.
Citroën 2CV ei ollut vain auto. Se oli insinöörien vastaus kansan tarpeisiin, kulkuväline, joka ymmärsi pellon kuopat, torikassin painon ja hattumuodin vaatimukset. Ehkä juuri siksi siitä tuli legenda – ja ehkä ainoa auto, jonka suunnittelussa kananmunat ja silinterihattu olivat kriittisiä komponentteja.
Citroën 2CV – tuo eurooppalainen klassikko, joka teki juuri sen mitä tarvittiin, eikä yhtään enempää. Se oli kuin ranskalainen kahvi: pieni, vahva ja ei missään nimessä tarkoitettu kiireisille.
Viimeinen virallinen Citroën 2CV oli 6 Charleston -malli, tyylikkäästi kaksivärinen harmaa yksilö, jonka runkonumero oli AZKA0008KA4813. Se valmistui 27.7.1990 iltapäivällä täsmälleen kello 16.30 paikallista aikaa marssiyhtyeen säestyksellä. Auto luovutettiin tehtaanjohtaja Claude Hebertin perheelle, ikään kuin sanoen: "Kiitos ja näkemiin – mutta ei hyvästi."
Ehkä Pierre-Jules Boulanger ei tosiaan suunnitellut Citroën 2CV:tä Bond-autoksi – tuskin kukaan visioi sitä osaksi kansainvälistä vakoiludraamaa. Mutta niin vain kävi: vuonna 1981 agentti 007, Roger Mooren charmikkaassa hahmossa, pakeni takaa-ajajia keltaisella 2CV:llä pitkin Kreikan vuoristoteitä elokuvassa For Your Eyes Only.
Vaikka 2CV ei ollut varustettu ohjuksilla, luotisuojauksella tai savuverhoilla, se osoitti, että karisma ei vaadi kromia, turboja tai salaisia nappuloita. Joskus riittää pelkkä ranskalainen sitkeys, hyvä pito soratiellä ja ripaus huumoria. Auto ei ehkä ollut Bondin tavallinen valinta, mutta se oli täydellinen esimerkki siitä, että sankaruus voi tulla myös kangaskatolla ja 29 hevosvoimalla.
Onko mitään, mitä tämä vaatimaton kulkupeli ei olisi osannut? No, ehkä moottoritiellä ohittaminen tai hillitty hiljaisuus eivät kuuluneet sen vahvuuksiin. Mutta se osasi yhdistää ihmiset, kuljettaa tarinoita – ja yllättää juuri silloin, kun sitä vähiten odotettiin. Ei huono suoritus autolta, jonka alkuperäinen tehtävä oli kuljettaa kananmunia ilman säröjä.
Citroën ehti myydä 2CV:tä yli 5,1 miljoonaa kappaletta – mukaan lukien ne ikoniset pakettiversiot, jotka näyttivät suunnitelluilta pelkästään patongin, voin ja viinin kuljetukseen.
Citroën 2CV – tuo ranskalainen rämäpää, joka ei koskaan yrittänyt olla mitään muuta kuin oma itsensä. Ensimmäiset yksilöt saapuivat Suomeen vasta vuonna 1952, mutta siitä lähtien meno on ollut kuin hyvä viini: paranee vanhetessaan, ja saa ihmiset hymyilemään.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja 2CV:llä niitä riittää: rättäri, rättisitikka, sätkä… Jokainen niistä kertoo jotain olennaista – ehkä sen, että ovet eivät aina sulkeudu kuin saksalaisessa sedanissa, mutta tunnelma on kohdillaan. Se on kuin vanha villapaita: vähän nyppyinen, mutta ei siitä luovu.
Vaikka tuotanto päättyi virallisesti vuonna 1990, 2CV ei suinkaan vetäytynyt hiljaisuuteen. Se vain vaihtoi roolia: tehtaan linjalta nostalgian näyttämölle, maaseudun pikkuteiltä klassikkoautojen kokoontumisiin, joissa se edelleen kerää katseita – ja joskus myös uteliaita kysymyksiä, kuten “mikä tuo ääni on?”
Yksinkertaisuus on luksusta - 2CV ei koskaan tavoitellut nahkaverhoiluja tai digitaalisia kojelautoja. Se keskittyi olennaiseen: kulkemiseen, kestävyyteen ja siihen, että kuorma pysyy ehjänä vaikka tie ei. Se ei yrittänyt tehdä vaikutusta – ja juuri siksi se teki vaikutuksen. Se oli kuin ranskalainen elokuva: vähän outo, mutta lopulta sydäntä lämmittävä.
Tarina jatkuu – ja jatkuu… Vaikka 2CV on virallisesti eläkkeellä, se ei ole kadonnut. Se elää niissä hymyissä, joita se herättää, niissä käsissä, jotka sitä entisöivät, ja niissä tarinoissa, joita se kuljettaa mukanaan. Se ei ehkä enää kiihdytä, mutta se liikuttaa – ja joskus jopa käynnistyy ensimmäisellä yrittämällä.
Citroën 2CV ei ole vain auto. Se on asenne, elämäntapa ja pieni ranskalainen muistutus siitä, että joskus vähemmän on todellakin enemmän – varsinkin, jos mukana on vähän charmia ja paljon tarinoita.
© Copyright 2021-2024. Suomen Vapaat 2CV harrastajat. Kaikki oikeudet pidätetään.